Kevätpuuhia koronan varjossa

Kevät 2020 alkoi vauhdilla ja tuntui siltä, että puutarhan kevättöiden kanssa oli koko ajan askeleen perässä. Talven sadekausi loppui, aurinko tuli vihdoin esiin ja oli jo mukavan lämmintäkin. Silmut olivat puhkeamaisillaan. Kevät keikkuen tulevi, ja niin koettiin takatalvi tänäkin keväänä. Ensin tuli henkinen takatalvi koronaviruksen myötä. Alun lamaannuksen jälkeen, mitäpä muuta puutarhanharrastaja voi tehdä, kuin etsiä iloa puutarhastaan ja pihan kevätpuuhista. Onneksi viherkasvit ovat tulleet takaisin koteihin, sillä yhtälailla pienikin parveke- tai ikkunapuutarha tuottaa viherterapiaa hoitajalleen.

Mukavaa kevätpuuhaa on uusien taimien juurruttaminen pistokkaista.
Ikkunalaudalla vihertää. Posliinikukka, basilika ja rosmariini ovat juurrutuksessa. Nopein keino saada uusia basilikan taimia on leikata latvat yrttiruukusta ja juurruttaa ne vesilasissa.

Toinen, melko huomaamaton takatalvi tuli pienen pakkasjakson myötä. 10 asteen yöpakkanen oli liikaa koristekirsikan nupuille – maljakossa eivät kukkasilmut auenneet. Pihalla kuitenkin elämä puskee esiin ja ensimmäiset kevätkukat kukkivat jo. Puutarha opettaa suhtautumaan hetkellisiin vastoinkäymisiin. Puutarhassa tulee tappioita, mutta tulee myös iloisia onnistumisia. Vuosien kiertokulussa tappiot unohtuvat ja yhä uudelleen voi iloita uusista kasvun ihmeistä, joita luonto tuottaa. Toivoisin muistavani tämän viisauden myös muussa elämässä. Tämäkin aika menee ohi ja uusi alkaa. Toivottavasti uutta kasvua haetaan kaikkialla enemmän luontoa myötäillen, ei sitä riistäen.

Chilit itivät, paprika kasvaa

Kevätpuuhiin kuuluu paprikan ja tomaatin taimien esikasvattaminen aurinkoisella ikkunalaudalla.
Paprikan ja tomaatin taimet ikkunalaudalla maaliskuussa.

Uusi tuttavauus chilit pitivät jännityksessä, itämistä joutui odottelemaan. Lopulta sirkkalehdet ilmestyivät kuitenkin näkyviin, ja kohta chilin pikkutaimet saivat kaverikseen myöhemmin kylvettyjä paprikan ja tomaatintaimia. Helmikuussa kylvetyt taimet koulin omiin purkkeihinsa maaliskuun alkupäivinä, tomaatit maaliskuun puolivälissä. Ikkunalauta alkoi täyttyä, ja taimet kasvoivat silmissä. Jo maaliskuun lopulla taimilla alkoi olla tukalan kuumaa ja ahdasta paahteisella ikkunalaudalla. Pääsiäisenä ne saisivat siirtyä varaston pöydälle kasvilampun alle, missä lämpötilaa voi pitää vähän viileämpänä.

Välimerenkasvien kevät

Taimien siirto varaston pöydälle saa aikaan ketjureaktion. Varastossa nimittäin talvehtivat monivuotiset terassikasvini, jotka eivät Suomen talvea kestä. Sitruunapuu ja kumkvatti näyttävät aina tähän aikaan vuodesta melko kehnoilta. Lehdet kellastuvat vähässä valossa ja lisäksi niitä näytti vaivaavan punkkitartunta, joten ruiskutin molemmat luomuviljelyyn hyväksytyllä torjunta-aineella. Ennen sitä olin jo leikannut kasvit, poistanut liian tiheässä kasvavia oksia ja lyhentänyt pitkiä versoja. Leikkaamatta näiden kasvien kasvattaminen kohtuullisen kokoisessakaan ruukussa ei onnistu, eivätkä ne kohta mahtuisi enää varastoonkaan.

Muutaman vuosi sitten hankin rungollisen tulikruunun (Lantana camara). Kasvi on ollut iloinen yllätys, sillä se on myös onnistunut talvehtimaan. Lehdet kuivuvat talvella ruskeiksi ja varisevat pois, mutta reipas leikkaaminen keväällä saa sen versomaan uudelleen. Muita talvetettavia ovat muutama hortensia ja muratti sekä vanha verililjapuu, joka on jo kasvanut rungolliseksi. Keväällä varastossa alkaa versomaan myös sinisarja, jonka kukittamista en ole oikein vielä oppinut – muutaman kukkavarren se kuitenkin viime kesänäkin teki, toivotaan että tänä vuonna tulee enemmän!

Nyt nämä kaikki kasvit, jotka täyttävät varaston pöydän ja lattian, olivat muuttovuorossa kasvihuoneeseen. Onneksi aurinko lämmittää kasvihuonetta jo niin paljon, että kattoluukut aukeavat päivisin. Lämmityslaite puhaltaa pilvisinä päivinä ja öisin ja pitää lämpötilan minimissäänkin noin 7 asteessa.

Pihan kevätpuuhia on välimeren kasvien siirtäminen kasvihuoneeseen.
Välimerenkasvit nauttivat auringosta ja keväästä kasvihuoneen suojassa. Myös ihana japaninvaahtera Garnet on suojassa pakkasöiltä.

Uusia kylvöjä

Ikkunalaudalla on taas tilaa, ja kylvökalenterini mukaan olen jo viikon myöhässä. Siispä nyt heti piti kylvää ihanan isotsinnian (Zinnia elegans Purple Prince) siemenet! Lisäsin kylvömäärää viime vuodesta, saa nähdä mahtuvatko kaikki taimet puutarhaani. Perinteisesti ne ovat koristaneet kasvimaan kulmaa köynnöskaaren vieressä, mutta muuallakin ne saisivat tuoda väriä, iloa ja perhosia puutarhaan.

Tsinnia eli oppineittenkukka on ihana perhosmagneetti ja myös kestävä leikkokukka.

Samalla kierroksella kylvin tavallista ja sileälehtistä persiljaa ruukkuihin, pitkästä aikaa itse, koska keväisin ei enää toriltakaan löydä kunnollisia taimia ulos istutettavaksi. Juju on siinä, että ruukku ei saa olla liian täynnä taimia, silloin ne eivät jaksa kasvaa kunnolla. Uuden tuttavuuden, fenkolin siemenet pääsivät myös multiin. Uudet kylvökset ovat itämässä kylpyhuoneen lattialla, nyt pitää vain muistaa katsoa päivittäin, milloin idut nousevat pintaan. Jos ne unohtuvat sinne hetkeksikään liian pitkään, niin valon puutteessa taimet venahtavat äkkiä pitkiksi ja honteloiksi.

Iloisena pääsiäisyllätyksenä sain ystävältäni pussillisen siemenperunoita. Laitamme maahan joka vuosi pienen määrän perunaa – tarvittava määrä on vain 40 kpl. Olinkin jo miettinyt, mistä saisin käsiini vanhaa paikallista perinnelajiketta, Tammiston Aikaista. Oli ihana yllätys, kun kaverini kysyi, haluaisinko häneltä ylijääneet siemenperunat, jotka olivat juuri tätä Tammiston aikaista! Nyt nämä herkulliset varhaisperunat ovat jo maassa ja odottavat kaverikseen vielä myöhemmin istutettavia Annabellejä, tai kenties Nicolaa tänä vuonna.

Kilpajuoksua kevään kanssa

Pihalla kevätpuuhia riittää, mutta pihatöitä tulee tehtyä työkiireiden ja vähän ilmojenkin mukaan. Aurinkoisella säällä ei pihalta malttaisi lähteä pois, mutta tuulisena ja pilvisenä päivänä eivät pihatyöt kutsu. Ehdin sentään leikata puut ja pensaat ajoissa, osa tuli leikattua jo viime syksynä. Kinkkisin leikattava joka kevät on säleikköomenapuu, jonka olen kasvattanut tavallisesta omenapuusta. Säleikköomenapuun leikkaamisella yritetään saada puu kasvattamaan mahdollisimman paljon lyhyitä kannusversoja, jotka kukkivat ja tuottavat omenoita. Puu siirrettiin muutaman vuoden ikäisenä nykyiselle paikalleen, eikä sen oksia enää saanut taivuteltua mihinkään täydelliseen muotoon, mutta hyvin tuottoisa siitä on tullut.

Jälleen tänä keväänä hankin suoraan tuottajalta muutamia säkkejä muhevan mustaa, hyvin kompostoitunutta hevosenlantaa. Perennapenkkien kattaminen esimerkiksi tällaisella lannalla, uudella mullalla tai kypsällä kompostilla on tärkeä jokavuotinen toimenpide, sillä maa köytyy ilman eloperäisen aineksen lisäämistä vuosittain. Nyt tätä mustaa kultaa ovat jo saaneet kevyeksi katteeksi metsäpuutarhani kasvit – alppiruusut, kuunliljat ja muut puutarhakasvit. Pihan luonnonkasvit eivät sitä kuitenkaan kaipaa, ne pärjäävät paremmin omillaan.

Nyt vuoroaan odottavat etupihan kasvit, mutta ensin pitää leikata perennanvarret alas ja haravoida suurimmat kasvijätteet pois. Toisinaan on käynyt niin, että kasvit voittavat kevään kilpajuoksun, eikä katetta enää mahdu levittämään kilpaa ylös puskevien taimien lomaan. Nyt alkaa olla viimeiset hetket, ennen kuin homma muuttuu liian hankalaksi. Onneksi aurinko paistaa ja kevätpuuhat jatkuvat – ennen seuraavaa räntäkuuroa!

2 Replies to “Kevätpuuhia koronan varjossa”

  1. Kiitos Kirsti mielenkiintoisesta ja opettavasta läpikäynnistä puutarhan kevättöistä. Se antoi monia vinkkejä. Ostoslistaa laadin juuri nyt. Mistäköhän sitä hyvin kompostoitunutta hevosenlantaa kannattaisi ostaa? Mikä olikaan se paikka, mistä niitä puutarhapatsaita on myynnissä? Olen unohtanut nimen. Hyvää jatkoa ja toivottavasti päästään taas opiskelemaan espanjaa jos ei syksyllä niin ensi keväänä. Digitaaliset halit.

    1. Kiitos, Sirpa! Mukavaa, jos vinkeistä oli sinulle hyötyä. Kompostoitua hevosenlataa saa nykyään jo ainakin joistakin puutarhamyymälöistä, tuotenimillä Pollen Paras ja Biolanin Hevonkakkakomposti (tätä ei kannata sekoittaa lähes samannimiseen hevonkakkalannoitteiseen, se on samantyyppistä kuin kanankakka). Voin laittaa sinulle myös viestin paikallisesta toimittajasta. Puutarhapatsaita kannattaa käydä katsomassa Kasvihuoneilmiössä, heidän nettisivuiltaan pääset eteenpäin: kasvihuoneilmio.fi. Mukavaa kevättä puutarhtouhujen parissa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *