Kevät 2020 alkoi vauhdilla ja tuntui siltä, että puutarhan kevättöiden kanssa oli koko ajan askeleen perässä. Talven sadekausi loppui, aurinko tuli vihdoin esiin ja oli jo mukavan lämmintäkin. Silmut olivat puhkeamaisillaan. Kevät keikkuen tulevi, ja niin koettiin takatalvi tänäkin keväänä. Ensin tuli henkinen takatalvi koronaviruksen myötä. Alun lamaannuksen jälkeen, mitäpä muuta puutarhanharrastaja voi tehdä, kuin etsiä iloa puutarhastaan ja pihan kevätpuuhista. Onneksi viherkasvit ovat tulleet takaisin koteihin, sillä yhtälailla pienikin parveke- tai ikkunapuutarha tuottaa viherterapiaa hoitajalleen.
